Kisahermoja kuntoon...

... agilityn saralla. Meillä on nyt joka neljäs kerta ryhmän sisäiset kisat, ja eilen päästiin aloittamaan. Paikalla oli mun ja Rommin lisäksi vain kolme koirakkoa, ja tehtiin 20 esteen rataa, joka koostui syyskauden harjoituspätkistä. Mehän ei juoksujen takia olla päästy kun ihan ekoihin treeneihin, joten paljoa tuttua ei radalta löytynyt.

Saatiin suorittaa rata kahteen otteeseen, ja paras tulos jäi voimaan. Tein molemmilla kerroilla samoja virheitä, suurimpana niistä hyppykaarrokset. En käännä kroppaa tarpeeksi ja viiton kädellä liian kauas, ja koira kiltin tyylikkäästi sitten kiertää hypyt. Tällä kertaa en onneksi joutunut koiran linjalle liikaa, joten jossain on tapahtunut kehitystä!
Rommi sen sijaan oli ihan super, vauhtia ja vaaratilanteita oli vaikka muille jakaa. Erika, joka meillä ei niin usein käy kouluttamassa, ihmetteli että mikä koira se tuo on joka lentää hurjaa vauhtia kuudenkympin rimojenkin yli, eikä mene aivan lyttyyn ensimmäisestä virheestä :) . Ja rataan tutustuessa olin sunnitellut kaiken niin, että saisin Rompan vietyä kunnolla putkiin (paljon valsseja ym.), mutta ilokseni sain havaita, että tuohan hakee putket nykyään ihan itsestään!

Kontaktien lopussa pidin yhä lätkät, koska yksi huolenaihe radalla oli keinu, jolle oli valitettavan pitkä suora linja jonka aikana R saattoi kerätä vauhtia. Ekalla kiekalla se sujui ihan ok, koira kuunteli hyvin rauhassa-käskyä ja huomasi mun jäävän taakse, mutta tokalla kerralla käskytin liian aikaisin, eikä R hämmennyksissään edes mennyt koko esteelle. No, ainakin vältyttiin lentokeinuilta.

Juoksujen jälkeistä haisteluongelmaa koiralla on vieläkin, kummallakin radalla Rommi tökkäsi hajuille heti, kun ei ollut selkeää etenemissuuntaa. Tämä plus tuhoton määrä esteiden ohituksia/väärään suuntaan suorittamisia keräsi meille aimo virhepotin, josta moni olisi ylpeä. Seurauksena viimeinen sija ja ylimääräistä treeniä hyppykaarroksilla. Parilla toistolla saatiin sujumaan, joten ehkä tämä tästä lähtee...

Inka